III. Kristillinen elämä.

6. Kristillisestä vaelluksesta.

g. Maailman menon turhuudesta ja hyljäämisestä.


395.E
tkös ole, ihmis-parka, Aivan arka, Ettäs
itket päivät yöt, Ettäs suret suuttumatta,
Puuttumatta, Muistain tuonen murhatyöt?

2.  Se on tapa tappavalla Kuolemalla Alusta
tään maailman: Hyvät, huonot lankoinensa, Lapsi-
nensa Syöksee, sulloo surmahan.

3.  Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, Mullaks murtaa
Kaikki aivan armotta; Eipä auta toivotukset, Voivo-
tukset, Eikä itku, parvunta.

4.  Pois siis parku paneminen, Katsominen Kaiken
luonnon laatua. Katso kaikki katseltavat, Kuunnel-
tavat: Kaikki, kaikk' on katoova.

5.  Eikö kuulla kuolevia, Katoovia, Paitsi ihmis-
parkoja? Vedess', ilmassa kuin maalla, Kaikkialla,
Kyll' on kuolevaisia.

6.  Mitä maassa mateleepi, Käveleepi, Kaikk' on
maaksi muuttuva; Mitä puussa piiskuttaapi, Kuiskut-
taapi, Pian putoo puustansa.

7.  Lennä, lintu, et sä lennä, Et voi mennä
Kauvas kuolon kourista; Saa se linnun lentävänkin,
Rientävänkin, Tempaa tuuleumasta.

8.  Kell' on ruumis raittihimpi, Raikkahampi,
Kuin se hauvillakin lie? Surma toki surmeleepi,
Turmeleepi, Saaliiksensa senkin vie.

9.  Ruoho-raukat raukeavat, Vaikka ovat Koreana
kukassaan. Puut ei säily, paksujuuret, Pienet, suuret,
Kasvamasta kaadetaan.

10.  Kivet kovat kallioilla Korkeoilla Mullaksi ne
murenee; Raudan, kaikki raatelevan, Kaatelevan,
Ruoste taaskin raatelee.

11.  Ei niin vähää väetöntä, Mitätöntä, Jota surma
säästäisi; Ei myös vahva, väellinen, Voimallinen,
Käsissä sen kestäisi.

12.  Kannelle jos kaiken ilman Heität silmän,
Tiedustat sen tapoja: Kääntyy, kulkee, vääntyy,
vyörii, Poikkee, pyörii Aurinkokin aikansa.

13.  Kerran kääntyy kääntymästä, Vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäks, Kääntyy käskyll' ankaralla
Kaikkivallan Tyhjäks, näkymättömäks.

14.  Täm' on kuolo korkealla Taivahalla, Tämä
tähtitarhoilla, Tämä ikä ihanalla Auringolla, Tämä
kuulla kuntonsa.

15.  Siis ei ole olevata, Seisovata Tämän mail-
man menoissa, Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, Kaikki
puuttuu Luojan luotuin seassa.

16.  Elon saaneet, elottomat, Tunnottomat, Muutte-
levat menojaan; Hetkitellen, päivitellen, Vuositellen,
Lähenevät loppuaan.

17.  Luodut kaikki katoavat, Lopun saavat Laatui-
nensa, luontoineen; Onkos ihme, jos siis kaatuu, Jos
myös maatuu Syntis-raukka synteineen!

18.  Yks ei huku: sana Herran, Vaikka kerran
Maa ja taivas katoaa; Uskovaiset autuuttansa Herran
kanssa Nautita ain' ijan saa.

19.  Tätä aina ajatella, Muistutella Pitäisi sun,
syntinen; Tästä ottaa ojennusta, Huojennusta, Kosk'
on aika murheitten.

20.  Mik' on ilo rikastua, Rakastua Täällä surun
laaksossa? Mikä onni oleskella, Asustella Katoovassa
kodossa?

21.  Etsi toista elantoa, Olentoa Tuolla taivaan
talossa, Joss' on meno muuttumaton, Puuttumaton
Ijäisessä ilossa!

22.  Siell' on riemu rikkahampi, Runsahampi, Ilo
ilman muutosta, Siellä autuus asuskella, Veisaella
Voiton virttä suloista.

23.  Vaan ei kenkään kuolematta, Katoomatta,
Täältä sinne tulla saa; Siis sä olet, ihmis-parka,
Aivan arka, Kuin niin pelkäät kuolemaa.

Juhana Cajanus, (suom.) s. 1655 † 1681.


Kuuntele tai Lataa mp3

Lataa Koraalinuotit

Etusivulle